keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Etätyömietteitä ennen jatkopäätöksen tekemistä


Olemme olleet 1,5 kuukautta etäopetuksessa ja etätyössä. Sen jatkumisesta ei tässä vaiheessa ole tietoa, mutta odottelen parhaillaan hallituksen linjauksia.

Etätyö rehtorin näkökulmasta
Vietän päiväni pääosin Teams-kokouksissa. Olen oppinut, että verkkokokoukset pitää valmistella vielä tarkemmin kuin livenä pidettävät kokoukset. Etätyöskentely tuntuu vielä 1,5 kuukauden kuluttuakin työpaikalla työskentelyä rankemmalta. Huomaan myös kaipaavani työpaikan käytäväkeskusteluja ja yhteisiä lounashetkiä. Pitkään jatkuvana etätyö erkaannuttaisi minua opetushenkilöstön arjesta. Oppilaitoksen käytäviltä saa yllättävän paljon ideoita ja palautetta. Tapaamiset mahdollistavat yhteisen jakamisen.

Huoli opetushenkilöstöstä
Olen huolissani opettajien työn määrästä. Vaikka Ammattiopisto Tavastian opettajilla oli erinomaiset valmiudet verkko-opetuksen toteuttamiseen, etäopetus on opettajalle huomattavasti työllistävämpää kuin lähiopetus. Opettajilla on toisaalta kyky löytää kaikista tilanteista myös positiivisia puolia. Myös opiskelijat ovat ottaneet ison digiloikan. Etäopetus vaatii paljon etukäteissuunnittelua ja opetuksen tulee olla järjestelmällistä.

Teimme opiskelijoille kyselyn etäopetuksen sujumisesta. On mukavaa, että opiskelijat ovat tyytyväisiä opetukseen ja ohjaukseen. Moni kertoo saavansa opettajan kahdenkeskistä huomiota jopa lähiopetusta enemmän. Hienoa, että suuri osa opiskelijoista on voinut jatkaa työpaikalla oppimistaan suunnitelmallisesti.

Odotamme siis hallituksen linjausta opetuksen järjestämisestä 13.5 jälkeen ennen oman päätöksemme tekemistä. Olemme kysyneet opettajiemme mielipidettä asiassa. Yksimielisyyttä ei ole. Päätökseen liittyy useita näkökulmia. Lähiopetukseen siirtyminen pariksi viikoksi aiheuttaisi paljon työtä. Pelko siitä, etteivät kaikki opiskelijat uskalla tulla lähiopetukseen tänä keväänä, pohdituttaa. Opetus samaan aikaan lähi- ja etäopetuksena on vielä työllistävämpää kuin kumpikaan yksistään.
Hämeen Sanomien toimituspäällikkö julkaisi kommenttikirjoituksen 27.4, jossa hän arvosteli opettajien työmoraalia etäopetuksessa. Se on aiheuttanut paljon keskustelua, kun olemme tilanteessa, jossa opettajien jaksaminen on koetuksella valtaisan digiloikan ja työllistävän etäopetuksen paineessa. Arki on kaukana vapaudesta.

Yhteistä jakamista
Yhtäkkinen siirtyminen etäopetukseen on lisännyt opettajien välistä yhteistyötä. Omia ideoita ja materiaaleja jaetaan. Eilen kuuntelin maahanmuuttajien parissa opetustyötä tekevien ideoita opetuksen järjestämisestä. Toivon, että yhteinen tekeminen ja digitaalisuuden hyödyntäminen opetuksessa jatkuvat myös koronapandemian jälkeen.

Kotielämää koronatilanteessa
Minulla on helppoa, kun asumme omakotitalossa kahdestaan mieheni kanssa. Mahdumme hyvin tekemään etätyötä eri tiloissa ja netti toimii. Iltaisin ja viikonloppuisin pääsemme puuhaamaan pihalle.

Moni opiskelija ja Tavastian henkilöstön jäsen ovat eri tilanteessa. Kotona voi olla samaan aikaan eri-ikäisiä lapsia. Moni pieni koululainen tarvitsee vanhempiaan päivän aikana sekä koulutyössään että päivittäisissä perustarpeissaan. Saati varhaiskasvatusiässä olevien tarpeet. Harvalla on kotona etätyövälineitä kaikille. Täytyy tehdä paljon aikataulukompromisseja.  Mutta ihmiset ovat yllättävän kekseliäitä ja joustavia.

Nyt menen kuuntelemaan, mitä hallitus on päättänyt…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti